Sivut

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kuulumisia joelta.

Viikko taas takana lohestuksessa. Luonto rauhoitti lohen , koska lämpöaalto nosti veden lämmön jopa yli 19 asteeseen  illasta.Itselläni pari asiakassoutua ja itekseen pari laskua niin roskat haittas tosi paljon vaikka vesi mennee koko ajan. Vesi alkaa olla  saunankorvaan sopiva, jos ei ruuhkaa saa soutaa ympyrää. Muutamia lohia on saatu ja enimmäkseen tulleet virtaavimmilta soutu paikoilta. Joella kyllä lohia on, mutta hyvin passiivisia. Paljon puhutaan et pienempiä uistimia lämpimään vetheen. Ite muistan muutaman vuoden takkaa tapahtuman oli elokuu ja vesi lämmintä, justiinsa oli souettu lohikuninkuus kisa , eikä lohia monta tullu, koska vesi lämmin. Lomhaan tuli venäläinen asiakas ja halus soutajan. Vesi oli tosi lämmin ja lohi puri hyvin sassin peltiä kaksi laskua ja kaksi lohta venäläiselle. Tietenkin se pelti menee syvempää jos lohi liikkuu huonosti ja uskonkin et se syynnä miksi puree peltiä. Vaapuissa luotan kuitenkin tummiin vaappuihin. Illalla on asiakassoutu, mutta joella tosi kova tuuli , eikä ennuste luvannut et tyyntyis. Pitää valita soutu paikka tuulen mukhaan.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kuulumisia joelta.

Tiistaina pääsin sitten vapamieheksi, kun loman harjoittelija halusi soutua treenata. Hienosti soutu meni ja pääsi äkkiä jyvälle veneen käyttäytymisestä. Kaveri oli meillä jo talvella harj. oli odotettavissa et äkkiä oppii. Uskollisesti soudettiin yksi lasku vaikka vettä tuli maahan asti. Tapahtumia ei ollu. Työkaveri halus kanssa illasta joelle, mutta soutukeli oli mahoton. Pohjoistuuli puuskissa niin kova ettei saannu vaappuja uihmaan. Tuulinen sää jatkui keskiviikko iltaan asti , jolloin tyyntyi ja itsekkin kävin joella. Soutukeli oli tosi hieno. Pikkuisen roskia alkoi kulkumaan sateinen jäljiltä. Laskeskelin itsekkin järämille asti alakarilla kun keli oli niin hieno. Ruotsin rannassa pysy varjon puolella, koska aurinko kääntyi jokea kohen. Tapahtumia ei ollu ja lähdinkin hyvissä ajoin nukkuun , koska olin luvannut hoitaa torstai aamun lohensoudun  loman asiakkaalle. Heräsin torstaiina vartin yli 5 ja kahvit poriseen . Pari muki kasuhviin ja lappean lomaan kello 6 ,jossa asiakas odottelikin terassilla. Alustavasti oli sovittu 3 tunnin soutu, mutta olivat jatkamassa matkaa pohjoiseen päätettiin lyhentää kahteen tuntiin. Ajelin kakkoslähtöön, koska suvannolla ei ollu ruuhkaa aamusta. Pikku hiljaa lasketeltiin kohti pelipaikkoja. Moran yläpuolella huomasin etttä vavoissa heikko liike , joten pyysin tarkistaan onko roskia. Arvaus sattui kohilleen eli pientä heinää oli uistimissa. Roskat pois ja uudestaan pyynthiin. Laskeskelin  keskiväylää, silloin vasen pitkä vapa suijahti. Asiakas meinasi ottaa kala vavan , mutta pyysin antaa olla ja kerroin et ensin  tyhjät pois ite souin et kala siima pysyi tiukalla. Hienosti homma hoitui rauhassa kaveri kiinitti uistimet vapoihin ettei jää veneen pohjille miten sattuu. Viimein alkoi kalan väsytys , joka sujui hienosti nuorelta mieheltä. Hetken väsytettyää mulla oli helppo työ nostaa lohi veneeseen. Saamamiehen onnittelut ja samalla selvisi että kaverin ennätys kala. Ajeltiin loman rantaa missä isä odottelikin meitä koska sovittiin et klo 8 tulla . Kello oli 7:58 viime hetkellä lohi tarttui. Kuvia räpsittiin ja nostettiin lohi puntarille. Puntari näytti 6,4 kg ja lohi puri Wäylän täplää, jossa vaurioitui hieman läppä. Fileeroittin asiakkaalle lohen joka aikoi pohjosesta palatessa tulla viellä lohestaan uudestaan. Otin pikku päikkärit kun aamusta tuli herättyä kotiin päästyäni. Herättyäni tekasin sapuskan ja siinä hieman kotiaskareita. Illasta lähdin taas joelle alakarin päätin soutaa. Laskeskelin pikaisesti saunankorvasta ohi , koska vesi noussu. Saunankorvassa liian iso vesi. Päätin soutaa suomen , koska ruottin puolella ruuhkaa. Tullessani Betan paikan kohalle silloin vasen pitkäö vapa suijahti. Siimaa lähti rullalla ja keski vapa nytkähti eli siimasoppa tiedossa. Tiputin ankkuri ja selvittelin sotkun , joka ei ollu onneksi paha. Kala oli ihan rauhassa koko ajan kun oli ankkurissa. Viimein sain muut vavat pois ankkuri ylös ja kellumaan kohti kalaa. Kala tuli rauhassa ihan veneen viereen ja pieni potku ja uistin irtos. Lohi oli n. 6-7 kg ja uistin vain huonosti kiinni kun ei edes mesunnut niin irtos. Lohinpuri aivan uutta Wäylän täplää, koska aamuinen kapula oli viellä kotona kuivumassa liimauksen jäljiltä. Onneksi näytti tämäki täplä olevan ottikapula. Ajelin takasin Betan paikan yläpuolelle, koska ylhäältä ei ollu tulijoita. Vieheet pyynthiin ja southaa. Muutaman kerran kerkisin suomenrantaa sahata kun oikea pitkä vapa suijui ja räikkä alkoi päristä. Tuumasin ittekseen et taasko et nyt on kala otillaan, mutta samassa vaappu Wäylän ronkainen irtosi kalasta. Vähän söi miestä karkuutukset , mutta ymmärrän jo tämän lajin luontheen. Roskien paljous alkoi haitata soutua, kun olis pitäny jatkuvasti puhdistaa. Perjantaina aamusta souin suomen ranna ja sitten siirryin ruottin puolelle niin titti puri Wäylän ronkaista heti kun sain uistimet vetheen. Näin et pieni lohi trimmasin haavin kokhoon ja titti haaviin ei tuottanu vaikeuksia. Illasta käytin Harj. joella mutta ei tapahtumia vain roskia Lauantaina tuli oltua joella kun keli oli tosi hyvä, mutta ei ollu tapahtumia.Roskien kellunta jatkui.  Aamusta lähin käythään työkaveri, koska viimeksi tuuli esti soudut. Ajelin lomhaan klo 8 ja otin Sarin kyythiin. Aloitettiin soutu kakkoslähdöstä. Joella ei ollu viellä kethään, mutta pari venhettä ilmesty suovantoon kun oltiin soudettu jonku  aikaa. Vaihdon moran päällä pellin pois , koska tuuli yltyi ja virta voimistuu. Hankala soutaa ja samalla puhistin kaikki uistimet. Lähin ruottin reunasta keskelle ja takasin ruothiin. Oikea lyhyt vapa suijui ja kala möyrähti pinnassa. Sanoin sarille et nyt on hyvä kala kiinni. Soutelin hetken ja sitten ankkuri pohjaan. Kala asettui omaan koloonsa ja oli rauhassa sen aikaa kun sain muut vavat pois vedestä. Viimein lähettiin kellumaan kalan kanssa , joka melkein heti kävi veneen keulan edessä pinnassa, vaikka en komentanut. Katoin et hieno kala yli kympin. Riski kala pyöri koko ajan veneen keulassa ja sai lyhyellä vavalla tosiaan kurottaa sarin yli ettei siima jää ankkuriin kiinni. Muutaman kerran kävi vähän kauempana , mutta viimein sain veneen viehreen ja kyythiin. Ajelthiin lomhaan puntarille. Lohi painoi 13,3 kg ja puri Wäylää, joka osoittautui viime elokuussa ottikapulaksi.
Tämmönen viikko 4 lohta ja pari asiakasta tyytyväiseksi. Kiitos ahdille. Ens viikolla alkaa työt ja varhmaan tullee lasten kanssa käytyä vähän soutehleen. Poju kuulosti siltä et haluu kokeihleen kun lohi alkanu purra.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Iltasoutu

Viime soudusta sen verran aikaa et miekli teki joelle, mutta tuuli oli koko päivän liian voimakas. Onneksi ennen rauhoituksen päättymistä tyyntyi sen verran et päätin lähteä joelle. Ensimmäiset turistit olivat lähtöpaikalla kuuden jälkheen. Ite soutelin ennen seitsemää koti rannan kosteeseen, jossa testasin viellä vaappujen uinnin. Turisti vene laski pikaisesti saunaankorvan en tarvinnut kauan odottaa kun pääsi taas southaan viikon tauon jälkheen . Kyllä tuntu hienolta soudella saunankorvaan kun vesi laskenu. Soudin tosi tarkoin, koska edellisenä iltana oli aika molske kotirannassa. Pikku hiljaa laskeskelin alasuvantoa kohden. Tullessani karin reuhnaan vasen pitkä vapa suijahti, mutta samassa irti. Lohi kävi purasemassa jo kolmannen kerran uutta Wäylää puna-kulta-oranssi. Siinä soutelin ja mainailin et on se kumma kun lohet ei pysy. Hyvähän se et lohella on mahdollisuus karata tässä lajissa. Soutelin keskiväylää jonkun matkaa, jonka jälkheen ruotsin puolen karin reuhnaan. Silloin keskivapa suijahti ja samassa veen pinthaan piirtyi aalto. Soutelin ripeästi muutaman vedon ja ankkuri pohjaan. Lohivapa oli hyvin luokilla ja lohi teki pieniä syöksyjä selälle. Sain kaikki muut vavat pois pyynnistä. Eikun ankkkuri ylös ja alkoi lohen väsytys. Lohi tuli rauhallisesti  kohti venettä. mutta tuntui raskaalta. Sittenkö viimein näin lohen totesin tuntemukseni oikeiksi. Venheeseen ei halunu millään rauhallisesti tuli lähemmäs venettä, mutta kun näki venheen teki aina muutaman metrin syöksyn. Jaapakoski alkoi olla niin lähellä et otin peukalon avuksi, jotta saisin lohen kyytiin. Pari kertaa oli vielä löysättävä peukalo , mutta kolmannella kerralla sain lohen venheen viehreen ja kyythiin. Tuttu lohestaja  huuteli porttisen ojan suusta et meneekö kymppi rikki. Ilmoitin et mennee. Lohi puri MTO kupari-puna-musta , jolla olen saannut useamman lohen. Marjas lohi painoi 13,7 kg 115cm mitta hieman epätarkka koska loman perkuu paikalla oli jonoa.
Vuorokauden vaihduttua kävin pikku laskun kun keli tosi hyvä. Tuulesta ei tietoakhaan ja sadeki loppu. Vaikka odotettavissa kovaa sadetta kun etelän pilviä katteli. Laskeskelin normaalia joutusammin saunankorvan, koska odotuspaikalla oli odottajia. Olin karin päällä kääntämässä venettä niin vasen lyhyt vapa suijahti. Vetelin airoilla muutaman hyvän vedon. Räikkä vain pikkasen äänteli ja vapa oli luokilla. Pistin venheen ankkuriin. Kala vapa oli ihan rauhassa. Sain muut pois ankkuri uudestaan ylös. Otin kala vavan kätheen. Samassa kala kävi muljahtamassa pinnassa . Katoin et pilkkunen kaveri. Laskin uudestaan ankkurin ja aloin kokoahmaan kuelassa olevan haavin. Ollessani ankkurissa niin virran paine on kovempi haaviin, mutta kyllä raskas nosta yhellä käellä. Tällä kertaa meni hyvin ja pistin taimenen uihmaan takaisin. Taimen puri Lillin ampiaista joka on osoittautunut hyväksi kapulaksi. Meinasin soutaa vielä kioskelle saakka , mutta sade ajo pirthiin nukkumaan. Nyt viehmään lohi savustamhoon. Vettä tullee kun esterin p... Iltäpäivällä loman harjoittelijan kanssa joelle . Pääsen istuun vapamieheksi.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kuulumisia

Viikko menny lomareissulla. Käythiin kalajoella ja Oulussa sukuloimassa. Lappeassa oli kuulema ollu pari kylmää yötä mikä vähän piristytti lohi tilastoa. Sunnuntaina aamusta oli vesi ollu 14,4 astetta , mutta aurinko päivän jälkheen illasta 15,9 astetta. Varhmaan kannattaa panostaa aamu southuun huomenna. Tuuliki ehkä rauhoittunut siihen mennessä. Tilastoja lomalla katsoessani huomasin et taitaa vesi laskenu aika lailla, koska tilastossa näky että hietasesta saatu lohia ja kosken niskalta. Kotiin tullessa huomasin että vesi laskenu saunankorva alkaa olla soutu kunnossa. Iltaa istuessa lohia molskasi tosi paljon joella eli kyllä siellä lohia on.
Tuossa kolmos lähön poukamassa näkkyy suopursuruostetta vedessä, mutta onneksi lievästi. Muutama vuosi sitten oli isoina lauttoina joessa ruostetta. Ongelma yleensä silloin kun ilma lämpiää. Tässä ootellu viileneviä keliä, mutta ei ole tullu, vaikka nykki lupas kylmää viikkoa. Itsellä tämä viikko vielä lomaa ja lapsetkin lähti äitiä morjestaa eli nyt olis aikaa soutaa. Soutukelit vain olis kohillaan. Pittää lähteä uithaan vaapuja ja  kattohmaan onko veden laatu kuinka puhdas. Suopursuruoste saattanu sotkea veden.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kuulumisia joelta.

 Viikonlopun kisasta sain "tuliaisiksi" issiashermo alko vihotteleen. Roppa ole tottunu 6 tunnin southuun kun piti kisassa ahnehtia. Odotukset et keli olis jähtyny mutta ei vedenlämpö pyörii 16-17 asteessa. Soutajien iloksi viellä kova etelä tuuli että kakkos poolista ei pääse pois kun tuuli painaa ( luonto rauhoitaa lohen). Tiistaina soudettiin useammalla venheellä asiakkaita. Aloiteltiin aamusta klo 8 kakkos poolista , koska tuuli oli viellä rauhallinen. Kauan ei keritty soutaa kun tuuli yltyi tosi kovaksi ja soutamisesta ei tulle oikein mithään. Oli sovittu et 2 tuntia ja sitten pieni paussi lomassa kahvia ja suolaista. Tuuli yltyi yltymistään kun oli aika lähteä joelle. Suvannon soutu täysin mahdotonta eli yksi vene koskelle ja me muut alakarille. Tuuli puijutti venettä ja siimat jatkuvasti ihan pussilla. Saunakorvassa piettelin virran suuntaisesti venettä et saisi vaaput uihmaan. Serkku souti suomen puolta mie ite keskemmällä karin reunassa. Samassa pitkä vapa suijahti luokille mutta samassa irti. Siinä asiakkaan kanssa pohittiin että lähellä mutta silti aika kaukana lohensaanti. Lohi puri uutta wäylää, punaruskea selkä- oranssi kylki kulta suomulla- alapuoli kulta.Uinti tosi rauhallinen Jatkoimme  soutua kohti jaapakoskea, serkun venekunta sai tartutettua lohen sassin pelthiin, mutta valitettavasti irtosi asiakkaan väsyttäessä lohta. Torstaina oli lohensoutukoulu, johon kuuluu pieni lasku joella et pääsee jyvälle asiasta, mutta ei tapahtumia. Perjantaina soudin 2 asiakasta. Ensin isän kanssa ruotsin ranta, joka oli ihan hyvä soutaa. Kävin vaihtaan pojan kyythiin ja laskeskelin suomen puolen alakarilta, joka oli tosi roskanen. Lyhyt lasku niin kaikissa uistimissa roska. Illalle olin varannut hierojan, koska olin viikon syönny tabuja issiaksen vuoksi. Hienosti lihakset saathiin pehmitettyä. Lauantaina työvuoro, mutta otin iisisti että roppa toipuu hieronnasta. Tänä aamuna lapset vielä nukku niin lähin käyhmään joella. Ajelin kolmos lähtöön. vene ankkuriin ja vaapujen viritykseen. Uittaessani vaappuja huomasin et vesi tosi likanen ja tehin muutamia vaapun vaihtoja. Laskeskelin vauhdikkaasti kohti jaapakoseka ja pelipaikkoja, koska liian vuolas vesi alussa. Useampi vene souti ihan rantaa ruotsin puolella. Ite päätin soutaa karin selkäpuolta, joka oli ihan hyvä valinta , koska ennen porttisen ojaa lohi kävi nykimässä samaa wäylää kun alkuviikostaki. Lohi on tosi huonolla otilla koska lämmin vesi. Tämäki ihan uusi vaappu ja koukut tosi terävät niin ei pysyny. Lohesta en saannut näköhavaintoa. Soudin rannemmas ja keräilin vaaput veneeseen. Lähin nouseen kotia kohti. Kattelin et vain yksi vene päälipuolella, joten päätin kokeilla viellä karin reunaa soutaa. Kolmos lähdössä ei ollu kethään niin pystyin aloittaan välistä.Vaaput pysyisi puhtaana ottipaikoille asti.  Laskeskelin kohti porttisen ojaa samassa vasen lyhyt vapaa hieman suijahti . Soudin rivakasti 4-5 kg lohi muljahti pinnassa ja sylki Lillin ampiaisen suusta. Lohi nappasi vaapun ja ui samalla venettä kohden. luultavasti niskasta puijutti. Ensi viikko kylmää taas luvannu toivottavasti tulee kans.