Sivut

torstai 19. kesäkuuta 2014

Kuulumisia joelta.

Joella vesi tippunut kovaa vauhtia. Pohjoistuuli puhaltanut melkein jatkuvasti selän takaa melko rankasti. Eilen kävin joella itekseen aamusta ja illemmalla vävypojan kans pariairo kaksikkona. Oli muuten hyvä homma soutaa yhessä. Kesempänä testataan jaapakoski kahestaa. Joella oli muutenkin toisi hiljaista yhtään lohta ei saatu Lappeasta. Illalla kun olitiin lähössä joelle soitti asiakas jolla oli minun lahjakortti lohensoutukouluun. Lahjoitin pari lohensoutukoulua joulumyyjäisiin tytön luokkkaretkeä varten. Sovima että tänhään puolilta päivin menhään joelle. Ajelin yhentoista jälkheen lomhaan oottahmaan asiakasta. Samassa kun ajoin loman rantaa tuttu lohestaja väsytti lohta ja kellui loman lautan ohi. Näin lohen selän katoin et komea kala. Hetken päästä lohi saatiin puntariin ja painoin 15,3kg . Yöllä oli tullu myös 15,7kg lohi. Odotettavissa isoja lohia saaliiksi.
Asiakas tulikin hyvissä ajoin lomhaan ja pienen teoria osuuden jälkheen lähimä joelle.  Ajelimma kakkoslähtöön jossa yksi vene ootteli vuoroa ja meilläki meni tovi ennenkuin pääsimä joelle. Keli lämpesi todella ja tuuli tyynty. Oli tosi mahtava soutaa pitkästä aikaa kun ei tuullu seläntakaa. Kakkosesta kerkisimmä karin päälle ruotsin puolen ratnhaan kun keski vapaa suijahti ja samassa siimaa lähti ulos kelalta.Lohi hyppäsi ja näin et kymppi rikki, jonka kerroin myös asiakkaalle. Aloin soutaa ylävirtaan ja asiakas alkoi ottaa muita pois. Lohi erkani hyvin veneestä joten sievästi soutelin et siima pysyy tiukalla. Asiakas sai muut vavat hyvään järjestykseen veneen peräpäähän. Viimein 10 jalan uglistikki  kätheen ja lohen väsytykseen. Vapa toimi tosi hyvin ja lohi alkoi viimein olemaan lähellä venettä. Pyysin papin asiakkaan jaloista mulle valmiiksi ettei tarvi sit hakea kun tarvii. Pyysin asiakasta ohjaamaan minun suuntaan lohen jotta saan haaviin. Lohen tullessa lähelle uitin lohen haaviin ja käänsin haavin ja nosti veneeseen. Äkkiä papppia othaan ettei mesua haavissa. Vaappu irtosi suupielestä , koska sotkeentui haaviin. Toistamiseen piti papittaa kun meinasin viellä mesuahmaan. Viimein lohi rauhoittui ja siirryin moottoripaikalle. Annoin vavat asiakkaalle joka pisti telineeseen pois jaloista. Ajelthiin loman ranthaan punnitsemaan lohi. Marjas lohi 100cm 11,2kg ja puri MTO papukaijaa. Luottoonki kylhmään vetheen, muta valitettavasti sai vähän itheensä.  Pannuhuoneessa kuivumassa, jotta pyrstön pääsee liimaamaan. Koukkukielto on syvältä.
Hauskaa Jussia  Mulla mennnee töissä , mutta eikhään sitä joellekki kerkiää jos kelit sallii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti