Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kisa kala

Eilinen päivä meni töissä , illalla tehin pienen laskun Eetun kans ennen saunaa. Tämä päivä meni odotellessa kisan alkua. Ilma ei ole oikein suotuisa kauhee etelä tuuli ja vesisade. Sadevehkeet niskaan ja joelle. Etelä tuulen vuoksi lähdin soutaan kolmatta poolia jaapakosken niskassa. Laskin pari kertaa ruotsin puolen ei tapahtumia joten suomen puolta soutaan. Laskin kaverin perässä ja näin kuinka pojille tarttui lohi lähellä kosken niskaa, mutta valitettavasti karkasi. Kaveri ajoi rantaan ja huusi mulle  ota sie se lohi. Mie vastasin  et jos "ahti" antaa. Laskin kohti koskea joen väylässä. Sitten vasen lähi vapa meni luokille ja siimaa alkoi juosta kelalta. Ankkuri pohjaan ja muita kelaamaan pois. Lohi syöksyi ylävirtaan ja hyppäsi tosi korkealle. Samassa räikkä hiljeni. Kelasin muita pois ja kala vavan siimaa kellui alavirtaan. Mietin et pääsikö irti, mutta samassa lohi syöksyi kohti Jaapakoskea. Sain ankkurin ylös ja päätin lähteä soutaan kohti rantaa koska olin niin lähellä koskea. Rantauduin ja aloin pumppaamaan lohta kohti rantaa. Ensimmäistä kertaa lohen väsytystä rannalta huomasin et on haastavampi kun veneestä. Sain lohen lähelle rantaa , mut ei meinannut millään tulla koukkaus etäisyydelle. Viimein kurotin koukun lohen kylkeen ja sain lohen maille. 12,05 kg 106,5 cm virallinen kisa mittaus. Ottivaappuna poppeli puna-ruskea. Kisassa suurin 14,2kg. nyt nukkuun ja aamulla soutaan jos keliki olis parempi.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pojan eka väsytys 28.6 klo 22:30

Eilen sain kalan ja lähdettiin eetun kans kokeileen puolenyön jälkeen,. mutta alkoi tuulla tosi ilkeästi pohjoisesta joten päätimme lähteä nukkumaan ja kokeilla onnea tänä iltana uudestaan. Illasta tuuli oli tosi tyynni ja keli kohillaan, joten päätimme lähteä lohestaan. Olimme lähössä kun kalakaveri toi komean kalan rantaani arvioin et reilu kympin kala . Äkkiä joelle siinä toivossa et isoja kaloja liikkeellä. Päätimme soutaa alakarin koska suvannolla luultavasti porukkaa enemmän. Eka laskulla kävi kupari -puna -mustaa nykäsemässä, joten päätimme laskea toisen kerran. Olimme laskeneet jonkin aikaa Eetu sanoi et joko lähemä kotia. Kerroin et kokeillaan viellä soutaa  tuo ruotsin rannan montun, koska yleensä siinä on kaloja. Pääsimme montun reunalle silloin vasen lähin vapa meni luokille. Aloin soutaan ylävirtaan ja eetu otti toisia pois. Kala välillä huuatti räikää ja liukui tulemaan perässä ylävirtaan. Viiemei eetu sai muut vavat pois alkoi ensimmäinen lohen väsytys. Hienosti vapa oli koko ajan pystyssä ja siima kireällä . Lohi tuli veneen viereenja tukki veneen alle mutta eetu komensi hienosti lohen pois ja mie samassa pistin koukun  kylkeen. Ottivaappu Poppelin päiväkommunisti. lohi 4,8 kg ja 79 cm. Loman puntarilla oli käytetty 20,1 kg lohi illalla.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

iltasoutu

Aamusta kävin kokeileen soutua mut oli aika surkeaa kovan pohjoistuulen takia. Päivä meni asioilla . Vein eilisen kalan kalajalostamoon lempeään ja käytin poikaa treeneissä. Illalla aloin suunnitteleen joelle lähtöä. Tuuli oli rauhoittunut ja satoi hieman vettä. Ajelin kakkoslähtöön jossa oli ruuhkaa siinä meni melkein tunti odotellessa . Viimein pääsin aloittamaan laskun. Tutut ja turvalliset vieheet, ainoastaan vaihdoin toisen MTO musta-kulta turkoosi vaappuu. Hetken soudettua oikea  8 metrissä oleva vapa suijui .Äkkiä soudin rivakasti ja samassa lohi oli jo ilmassa vasemmalla puolen. Äkkiä tiputin ankkurin ja pujottelin vavan oikealle puolen. Samassa lohi tuli kohti venettä ja hyppäsi veneen keulaan, mut onneksi hyppäsi samalle puolen takasin. Kala ei halunnut millään uida kauemmas joten muiden siimojen pois otto tuotti hankaluuksia. Sain viimein pois muut sotkematta kala siimaa. Hetken väsytettyä sain jo pistettyä koukun kylkeen. Vaappu poppelin siniposki ja 8.7kg 95 cm. Nyt pientä miestä käyttää joella kun innostu.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kausi avattu

Aamu meni asioilla ja tohtorin tykönä käydessä.  Tässä ollu  jo muutaman viikon kurkku kipeä ja nyt ärty niin pahaksi et pakko oli hakkea rohtoja. Tuhteja lääkkeitä niin piti ottaa päikkärit ja kalakaverit siinä soitteli ja sit päätin et pitää nousta ylös kyllä tässä jo tuli nukuttua.Tiedustelin pikku mieheltä haluaako lähteä mukaan , mut kuulema ei jaksanu.  Eikun kalakamppeet niskaan ja varastoon valitsemaan vieheitä. Pistin Mto punamustan räikeillä pisteillä ja kupari- puna- musta. Poppelin kupari-puna - musta  ja parsilankku muunnelma kupari poskella. Wäylän täplä. Ajelin kohti suvantoa ja tiedustelin kaverilta onko tullu kalaa. olivat saaneet 11kg kalan ja lohi kuulema oli liikkeellä suvannossa. Ajelin kakkos lähtöön joss oli jus t yks kaveri aloittanut soudun. Pistin ankkurin veteen ja aloin laittaan vieheitä veteen. Viimein sain kaikki veteen ja alempi soutaja tiputti ankkurin ja alkoi puhdistamaan vieheitä niin jäin ootteleen että lähte alta pois kulkumaan . Samassa ulompi pitkä vapa suijshti luokalle hieman veti siimaa ulos. Äkkiä muut vavat takaisin veneeseen. Ankkuri ylös ja kellumaan pitkin ruotsin rantaa. Lohi ei tehnyt isompia syöksyjä vaan pysyi melkein koko ajan näköetäisyydellä. Huomasin et vaappu on hyvin suu pielessä , mut siima oli vaara tarttua koukkuihin. Varovasti houkuttelin lohen veneen viereen ja koukku kylkeen. Lohi puri poppelin kupari-puna-mustaa. paino 7,1 kg pituus 84 cm. Joella on selvää piristystä havaittavissa. Viellä lupas loppuviikkoon kylmää yötä kelit pysyy kohillaa jos vain tarkenee soiutaa

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vettä riittää

Reilu viikon päivät joessa on vesi ollut nousussa kaikenkaikkiaan nousi 140cm, mut onneksi eilen kääntyi laskuun. Lohia saatiin ihan  hyvin vaikka roskan tulo haittas pyyntiä. Muutamat parivaljakot saivat lohi kun toinen piti vieheet puhtaan . Eilen illalla kävin ennen rauhoitusta kokeileen kun oli muutaman päivän paussi ollu tulvan takia. Roskantulo kyllä oli jo vähäistä. Kokeilin kirkkailla väreillä ja sassin pelleillä mut ei tapahtumia. Tässä jännityksellä odotetaan seuraavaa luotaimen päivitystä. Näkyykö kulletus ja meripyynnin aloitus . Useampia lohi on saatu kirkkailla väreillä. mut on ollu jo mukana kupari sävyjä myös. Itse uskon kuitenkin viellä värikkäisiin uistimiin kun on kylmä vesi ja tulva.

torstai 21. kesäkuuta 2012

tulva joella

Vesi on ollut nousussa muutaman päivän. Toissa päivänä vesi nousi 20cm / vrk:ssa, mutta viimeinen vrk:si 40cm. Työvuoroni aikana enään 10cm nousi ja purot ruotsissa heitti juoksuttamasta vettä solkenaan. Odotettavissa että lauantaina vesi varmaan kääntyy laskuun. Nyt on hyvä rauhoittua juhannuksen viettoo, koska joella roskaa sen verran ettei yksin soudusta tule oikein mitään. Kova pohjoistuuli ollu riesana muutaman päivän. Kovimmat lohituristit soutaa huonosta soutukelistä huolimatta ja lohia tulee satunnaisesti. Säätiedotus lupas hallaöitä eli vesi ei ole ainakaan lämpiämässä ja se tietää et hyvät soutukelit säilyy heinäkuulle.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lappean kuulumiset

Lappeassa on tullut kalaa tosi hyvin kun vertaa muutamaan edelliseen vuoteen. Nyt on saatu jo enemmän 60kpl  kun viime vuonna kesäkuussa yhteensä 56kpl. On ollut mukava seurata töissä kuinka joki on taas koukuttanut ensikertalaisia. Selvästi on ollut havaittavissa kun parvi porähtää suvantoon siitä saadaan lyhyen ajan sisällä lohia ja sitten on taas rauhallisempaa. Itse kävin aamulla joella kokeileen kun tuli herättyä varhain piti kuskata lapset jalkapallo turnaukseen. Vaappuja valittaessa otin huomioon veden lämpötilan nousun( vesi tällä hetkellä 14 astetta). Valitsin hieman hillitymmät värit, kupari- ruskehtava punaisilla pisteillä sävyt MTO ja Wäylä vaaput. Poppelista valitsin punertava sävyisen ja tietenkin siniposken. Aloitin soudun kakkoslähdöstä. Soutajia oli joella tosi vähän , ehkä soutajien vähyyteen vaikutti tosi tumma sadepilvi joka tuli kohti suvantoa. Vaikka vesitilanne ollu vakaa, niin sadekuurot juoksuttaneet hieman roskaa jokeen. Lähestyin kommarin kuoppaa pistin ankkurin ja puhdistin vieheet. Samalla kun puhdistin vieheitä huomasin et alajuoksulla pintoo lohi, eikun äkkiä vieheet puhtaaksi ja ankkuri ylös. Joella oli tosi rauhallista en pitänyt hoppua pois kommarin kuopasta. Samassa huomasin et hieman selempänä lohi pinto . Käänsin kokan kohti selkää ja äkkiä nopea veto airoilla et kerkiin lohen eteen. Oikaisin veneen et siimat suoristuu lohen eteen , niin silloin pitkä laitavapa kävi luokilla, mut löysäsi samalla. Jatkoin paikan hinkkaamista siinä toivossa et jos ottais uudelleen, mut hiljaista oli. Lohi kävi puraiseen punertavaa Poppelia, joka oli tällä kertaa varmaan myös eka viehe lohen edessä. Aikaa olis ollu soutaan ennen töihin lähtöä, mut tuli semmoinen saekuuro et ajoi pois joelta.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen tapahtuma

Rauhoituspäivä alkaa kääntyä iltaan. Tiellä kulkee veneitä trailereilla innokkaimmat turistit lähtee klo 18 ajeleen lähtöpaikoille. Itte päätin alkhaan ajamaan ruohon kun päässyt jo aika pitkäksi. Tyttö tuli lappean lomasta ja kertoi että saathiin kala ja hänkin haluaisi joelle. Pistäppä ittesti valhmiiksi lähemä kohta kun saan ruohon ajettua sanoin. Suvannolle pittää kuulema lähteä soutaan ja pistää pelti pyyntiin koska pellillä oli saatu kala tyttö sanoin. Joten suuntasimma kakkoslähtöön. Peltiä en tällä kertaa valinnut pyyntiin. vieheeksi valitsin poppelin siniposki ja toinen punertava sävyisempi, MTO puna-kupari-musta ja puna -musta -vihreä, Wäylän "ronkaisen". Aloitettiin ruotsin rannan soutu, hetken soudettua nähtiin kun suomen puolelta saatiin kaksi kalaa. Tuli jo mieleen et elämä on valintoja ja tuliko tehtyä nyt huono valinta. Kommarin kuoppaa saavuttuamme vasen vapa suijui. Nykäisin airoilla nopeasti muutaman vedon. Vasen vapa jäi luokille. Samassa oikea vapa suijui kunnolla ja räikkä alkoi huutaa. Nopeasti tiputin ankkurin ja otin vavan käteen ja pujottelin muiden vapojen alta vavan ja pistin putkeen pystyyn. Lohi kävi pinnassa huomasin et hyvän kokoinen suussa poppelin siniposki . Tyär oli innoissaa selän takana, joka muuttui hetken kuluttua pettymykseksi. Sillä kun sain muut vavat veneeseen lohi oli päässyt irti. Lohdutukseksi vasemmassa vavassa komea harjus, joka pistettiin suolaan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

kausi käynnistyy lappeassa

Tänään oli ensimmäisen kerran suvannossa enemmän liikehdintää. Puolenpäivän jälkeen puolessa tunnissa saatiin kolme lohta ja sitten kolmen jälkeen suvannossa oli 8 venettä, kolme niistä väsytti kalaa yhtäaikaa. Yksi valitettavasti oli talviasukki joka vapautettiin. Itse pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan väsytyksiä kun satuin justiinsa viemässä joelle lähtöpaiikka merkkejä. Itse kävin joella töiden jälkeen ennen rauhoituksen alkua siinä toivossa et jos kala olis liikkeellä , mutta ei ollut tapahtumia. Vesi on ollut laskussa vaikka paikallisesti satanu aika paljon. Roskaa kelluu hieman mut ei pahasti haittaa soutua. Onnittelut viellä päivän saamamiehille.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

talvikoita

Son  alkanut Lappean suvannossa olheen tapahtumia. Muutamista nousukaloista on ollut havaintoja. Tehin aamuvuoroa töissä kun puhelin soi ja asiakkaat halusi päästä illalla rauhoituksen loputtua lohensoutua kokeileen. Se auttanu kun lähteä töistä vähän varemmin kun oma vene oli viellä törmillä. Pari tiimaa siinä sai kulumaan ennenkuin vene oli saatu veteen. Hienosäädöt pitää tehdä myöhemmin kun tuli jo hoppu soutamaan. Joella oli tosi rauhallista mie ja jussi lähettiin asiakkaitten kanssa suomen puolelta ja "elinikäiset" turistit  ruotsin rantaa, jotka muuten saivat eilen kaikki väsyttää talvikon. Tunnin siinä kerittiin souella ja porista mukavia, kun vasen lähivapa suijahti ja jäi luokille . Siimaa alkoi juosta ulos kelalta. Asiakas turhia hötkyilemättä otti muut vavat pois ja nappasi kalavavan käteen. Mie heitin soutamasta ja kala alkoi tulla lähemmäs venettä. Ensimmäisen kerran näin katoin et ei ainakaan ole iso pää olisko nousukala. Lohen tultua lähemmäs aloin olemaan melko varma et talvikko. Viimein otin kalaa pyrstöstä kiinni ja nostin veneeseen jolloin varmistu et talvikko. soli reilu 80cm pitkä. Tappeli ihan hyvin vastaan asiakas kuvaili tapahtunutta. Asiakas ensimmäistä kertaa meänväylällä, sovittiin jo uudesta reissusta. Vaappuna oli Poppelin siniposki. Vesi on muuten tippunu kovasti kylmien ilmojen vuoksi. Tulva on odotettavissa jos alkaa ilma lämmitä. Torniojärvellä alkaa lumet sulaa.