Sivut

maanantai 4. syyskuuta 2017

Kuulumisia joelta

Viimiset pyynti päivät on pyydetty. Iltaisin  tuli käytyä soutu tekemässä. Tiistaina tuli yllättäen soutu asiakas. Seittemältä lähettiin joelle. Toinen opas tuli kaveriksi, jotta molemmat asiakkaat pääsee joelle yhtäaikaa. Sovittiin että suvannolle menhään ja kun ei ole ruuhkaa aloitetaan soutu hieman lähtöpaikkaa alempana. Kaveri ajo ensin pelipaikoille ja mie asiakkaan kanssa hieman ylemmäs. Kerroin asiakkaalle miten uistimet laitethaan vetheen. Asiakkaalta sujui hyvin uistimien veteen laitto ja ite autoin muutaman vavan  venheen ollessa ankkurissa. Solekko ankkuri ylös ja southaan. Vetasin muutaman rivakan vedon aloittaessani soutua. Silloin lyhyt lähivapa 8m suijui ja siimaa alkoi karata kelalta. Tuumasin et nytkö jo puras ja ei ole ainakhaan kaapari kun jaksaa repiä siimaa kelata ulos.  Asikas kelasi muita pois ja mie souin ylävirthaan , jotta kala vapa pysyy tiukalla. Viimistä uistinta asiakkaan kelatessa venheeseen. Huomasin että sotkeutui kala siimaan uistin . Pistin ankkurin pohjaan ja hyppäsin venheen perään. Pyysin asiakasta varovasti kelaahmaan uistin lähemmäs minua. Otin rapalan pihdit ja niiden avustuksella irrotin uistimen kala siimasta ja asiakas pääsi väsytys hommiin. Hyppäsin takasin soutu paikalle ja nostin ankkurin ylös. Asiakas pumppasi hienosti kalaa lähemmäs venettä. Kohta huomasimma että ihan hyvän kokoinen marjas siellä siiman päässä sätkii. Kerkisin tiedustelemaan et haluaako asiakas ottaa lohen vai panhaako takasin. Siinä asiaa hunteerasima ja samalla katselin lohta joka ui veneen lähettyvillä. Näyttää et tämä lohi on otettava tuumasin asiakkaalle , koska kiduksista valui verta. Otin koukun kätheen ja nostin 7,3 kg marhjaan kyythiin. Marjas puri violettia Joonasta jossa hiukan hopea hilettä kyljessä. Keli oli tihkusateinen. Soutuaikaa ei ollut paljon, joten pistimme uudestaan vieheet vetheen ja jatkoimme soutua. Kohta huomasimme et toisen oppaan  venekunta väsyttää myös lohta, mutta tällä kertaa lohi pärjäsi. Onneksi ahti oli kuitenkin heillekki suopea hieman myöhemmin ja toinenkin asiakas sai kaaparin. Molemmat asiakkaat sai kalan ja tornionjokea pidettiin hyvänä lohi jokena. Kerroin et ajankohta oli  asiakkaille myös hyvä, koska tänä kesänä aika moni jäi ilman lohta. Kiitos Ahti kun annoit asiakkaille lohet.
Keskiviikkona oli illasta 1,5 tunnin asiakassoutu, mutta Ahti ei ollut suopea, vaikka soudettiin tuttu karikko kakkos lähössä.
Torstaina alkoi viimein roskaaminen vähentyä. Mietin et vaihdanko perhot, mutta päätin ensin kokeilla vaapuilla. Laskin ensin  vaapuilla kolmosen lopun, mutta hiljasta oli joten suuntasin suvannolle ja vaihdoin perhot siimoihin. Suvannolla kun tulin karin päälle niin heti pitkä oikean puolen vapa suijui ja räikkä alkoi päristä. Kala teki hyvän syöksyn mutta huomasin ettei taija olla kuitenkhaan mikhään mörkö, koska rauhoittui melko pian. Meni oma aikansa kun sain muut kerättyä pois. Alkoi lohen väsytys ja melko pian sain näköhavainnon lohesta. Marjashan siellä uiskenteli perho jossain syvällä suussa. Perho oli kielen tyvessä kiinni ettei ollut oikein mahdollisuutta päästää vedessä irti , joten otin ittelle ruokakalan. Lohi painoi 7kg ja puri sinirunkosta punertava siipistä perhoa, joka oli tuttu otti perho tänä kesänä. Siinä nostelin vavat telineisiin ja kausi oli siinä. Kiitos Ahti kaudesta.
Kausi oli aika poikkeava. Alkukausi ei antanut lohta oikein hyvin ja sitten myöhemmin kun nousumäärät jokheen oli parempia niin ei kuitenkaan tullut sellaisia huippu päiviä saalistilastoihin.
Itellä Heinäkuussa perhonsoutu pelasti kesää , koska sain useampia perho lohia ja muutamia tapahtumia lisäksi. Jari Sulun tekemät perhot oli kyllä huippuja . Ensi kesänä soudan taas perhoja veden kirkastuessa ja lämmetessä, vaikka Jari kyllä sano et syö se perhoa tulva joessaki. Tiät vaikka tulvallaki vielä kokeilen. Elokuussa soutumäärät hieman väheni ja vaappuja enimmäkseen testailin ja sainkin uudella vaapulla lohen ja toisesta testi vaapusta karkasi lohi. Elokuun lopussa tulva suojasi lohia. Veden roskaantuessa ja nuostessa pyynti oli haasteellisempaa.  Kiitos ahti Kesästä. Näin jälkikäteen muistan kesää hyvällä, vaikkka kyllä sitä turisteille sois parempia lohi vuosia kun pääsevät kesässä lyhyen ajan   southaan et saisivat lohen.