Sivut

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

koskella

Aamulla herättyäni katselin ulos. Taivas pilvessä ja tihkutti vettä. Kelit kohillaan eikun joelle ,mut ensin tyhjennän kahvipannun et saa silmät auki. Veden lämpötila alkaa olla helteiden vuoksi 18-19 astetta. Päätin suunnata Lappean koskelle, koska siellä on virtausta ja paljon vettä. Koskella oli rauhallista yksi turisti ajeli pois käsin minun mentyä koskelle. Aloin souteleen lähtöpoijun kohilta ja samala pistin uistimia veteen. Sahasin ensin ristiaallon kohtaa edes takaisin muutaman kerran sit siirryin kohti rantaa sievästi soutaen ettei vene nouse liikaa. lähelle rantaan odotin et siimat souristuu ja silloin rannan puolen vapa meni luokile. Tiputin ankkurin ja aloin kelaan muita pois. Sain kelattua kaksi pois täytyi seuraavaksi ottaa kalavapa ja siirtää toiselle puolen koska kala hyökkäsi selälle. Tyhjät vavat oli viimein veneessä. Ankkuri ylös ja rivakasti soutaan selälle ettei vene kellu palkheen kiviin. Samassa katsoin et kalavapa löystyi. Mietin et nytkö se karkasi, mut ottettuani vavan käteen tunsin et siellä se lohi viellä on ja hetkellinen perttymys vaihtui helpotukseen. Alkoi lohen väsytys. Lohi pysytteli koko ajan muutaman metrin päässä veneestä etten nähnyt miten uistin oli suussa, joten pumppasin kalaa varovasti. Viimein näin lohen ja katoin et komea lohi ja vaappu suussa. Lohi lipui veneen vierestä ja sain koukattua lohen veneeseen. Otti vieheenä kuparinen Wäylä vaappu, nyt on pakissalisää yksi uusi ottikapula.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti