Sivut

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Tornionjoen lohikuninkuus kisa

Kisan aattona Lappeassa saatiin hyvin kaloja. Kävin myös aamusta soutamassa, mut ei tärpännyt. Lauantai aamu valkeni ja lomassa katsoon saalistilastoja edellisenä päivänä 10 lohta pienellä soutaja määrällä oli odotettavissa tapahtumia kisassa. Kisa alkoi klo 16 ennen starttia alkoi tihkuttaan vettä , joten pistin viellä pari vaappua vaihtoon. Aloitin soudun kolmannesta poolista. Selkäkosteessa olin huomannut kalan pintovan useamman kerran. Siis vieheet kosteeseen. Samassa sassin peltiä lohi yritti tavoitella ja loikkasi tosi korkealle. Mietin et pitiki iskeä ohi, joten eikun takaisin vaaput kosteen reunaan. Soudin liian läheltä ja MTO vaappu jäi kiveen kiinni. Äkkiä vapa pois telineestä ettei sotke muita ja jarrua löysemmälle. Sain vaapun irti ja vapa putkeen takaisin. Hetken soudettua , kuului ihme surina. Mikä ihme , mut samassa huomasin et siimaa menee kelalta ulos olin unohtanut pistää räikän ja jarrun takaisin kelaan. Äkkiä vapa käteen ja vasta nykäsy ja samalla säädin jarrua tiukemmalle. Tyhjät vavat pois ja lohen perään kellumaan. Komea marjas tyytyi pyörimään veneen vieressä ja sain koukattua melko pian veneeseen. 15 minuutin soutu ja Kupari-puna-musta MTO teki tehtävänsä. Kisa paikalle kalaa punnitteen 11,750 kg 102 cm tosi pulska kala. Tarkkailin kisatuloksia ja melko pian kalani jälkeen tuli muitaki komeita lohia ja alakarin naapuri siirtyi johtoon . Sunnuntai aamuna soutu alkoi klo 6. Taivas pilvessä ja 12 astetta lämmintä. Serkkupoika pysähtyi rannassa oli menossa koskelle kalaan. Mie päätin soutaa kolmatta poolia. Kone käyntiin ja kohti lehmikiveä kun oli tilaa. Marineriin tuli käynti ongelmia.Vaihtamaan konetta pakko taas luottaa vanhaan suzukiin joka on pelannut tosi hyvin. Soudin lehmikiven viereen laskeskelin pikku hiljaa saunankorvaan samassa ylhäältä tulee vene alavirtaan ja serkkupoikahan se sieltä tulee kala kyytissä. Oliki komea kala 20g painavampi kun omani. Soudin tarkoin saunakorvaa kun ei ollut muita ja samassa keskivapa suijui luokille ja kala muljahti pinnassa. Rukatin antaan vasta iskun mutta myöhästyin. Vähän aikaa manasin karannutta kalaa ja laskeskelin pois saunankorvasta. Pikkukorvan alapuolella vasen vapa suijahti äkkiä vasta isku ja vapa jäi hieman notkolle. Muut vavat pois ja kalaa väsyttään. Huomasin aika pian et ei ole iso kala, joten päätin väsyttää ja päästää takaisin ettei mene soutu lisenssi. Viimein noin 4-5 kg uroskala oli niin väsynyt että sain otettua uistimen suusta. Alussa lohi meinasi uida selällään mut onneksi lähti sitten uimaan pirteänä. Hieno kokemus päästää kala takaisin. Soudin viellä 4 tuntia isomman kalan toivossa, mut ei tullut enään tapahtumia. Kolmas sija kisassa olin tyytyväinen. Kisassa saatiin tosi hienoja kaloja . Tulokset löytyy tornionjoki.fi sivustolta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti