Sivut

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Emman lohireissu

Kello lähestyy ilta seitsemää ja tuuli on puuskissa tosi voimakas. Päätin lähteä illemmalla käymään joella jos tuuli rauhoittuis. Tuuli tyyntyi vähän ja ennustekin väitti ettei rauhoitu edes yöksi, joten päätin lähteä käymään. Pyysin lapsia mukaan ja Eetu ei jaksanu lähteä, mutta Emma halusi. Ajelima kolmos lähtöön ja vaihdoin  luotto kapulat veteen, koska Emma mukana. Kysyn Emmalta et haluaako väsyttää lohen jos nappaa. Ei kuulema halunnu mut kuvassa voi kalaa pidellä. Vastasin et yritämäm ensin pyytää se kala sit helpompi kuvata. Laskeskelin alakarille virtaavan osion aika haipakkaa ja aloin soutaan alempana tarkemmin. Emma luki kirjaa takanani.Eikä huomannut kun vasen pitkä vapa suijahti mut samassa oikeni. Meillä kävi lohi kiinni mut pääsi irti. Tuumasin et lohi liikkuu.  Puoli tuntia souettua Emma kyseli et ollaanko viellä kauan vastasin et tuon koijun kohalle soudetaan koska sen yläpuolella on hyvä ottipaikka. Sahasin useamman kerran edestakaisin kunnes selälle käsin soudussa vasen pitkä vapa meni luokille ja räikkä alkoi huutaa. Tiputin ankkurin ja lohi vapa koko ajan pikkusen räikkä äänähti, mut lohi oli suhteellisen rauhallinen. Emma alkoi selän takana kaivaa puhelinta et ottaa videota. Emman puhelimessa paljon videoita ja herjas et muisti täynnä. Äkkiä videoita vähemmäksi ja uudestaan kuvaamaan.  Samassa muut vavat oli veneessä ja aloin väsyttään lohta. Aika pian sain lohen veneen viereen, mut en viellä päässy koukkaamaan kun oli niin nopea liikkeissä. Toisen kerran tuli veneen viereen koukkasin kyytiin ja koukku ei aivan sattunu kiduskannen taakse, mut veren tulo oli mahoton. Papitin lohta niin emma tuumasi et veri lentää tänne asti. Tuumasin et näissä hommissa välillä lentää veri. Kojamo 7,5 kg poppelin päiväkommunisti. Kausi jatkuu Vaapun testauksen merkeissä ja marjakset pistän takaisin jos on mahdollista. Kiitoksia ahdille kun Emma sai kokemuksia joella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti