tiistai 25. kesäkuuta 2013
Aamusoutu
Hyvin nukutun yön jälkheen nousin ylös kello 6, kun uni loppui. Lämpömittari näytti 16.5 astetta. Pistin aamukahvit porisehmaan ja istahdin ikkunan äähreen. Joki näytti tosi rauhalliselta , pieniä tuulen puuskia lukuunottamatta. Sehän alko haluttaan southaan kun töihin piti mennä vasta kahdeksaksi. Join yhden kupin kahvia pirtissä ja loput kahvit termariin. Vaatheet niskaan ja varaston kautta ranthaan. Monta soutajaa ei joella näkyny. Aloituksesta soutaneet aamuyöhön ja olivat menneet nukkuun, joten alakarin lohi odotti vain sopivaa viehettä mitä purra. Ajelin toiselle puolen jokea lähtöpaikalle pistin venheen ankkuriin ja laittelin vapoja pyynthiin ja samalla viellä kuppi kahvia kasuhviin.Kello läheni jo seitsemää , joten soutehleen että kerkiää töihin. Suodin kiventaustat aikatarkoin , mutta ei tapahtumia. Kähyt alkoi loppua ja virtaus heikota silloin vasen vapa meni luokille ja räikkä alkoi huutaa. Samassa vapa irtosi Joonaksen telineestä, mutta onneksi oli hyvin kiinni vapa kääntyy vain perääkohden. Toisella kädellä vapaa pietin varmuuden vuoksi ja toisella vene ankkuriin. Vaihdon lohi vavan pysty putkeen. Keräilin muita pois lohivapa luokilla koko ajan välillä juoksutti siimaa ulos. Viimein pääsin lohen perhään . Yksi turisti souti alla jouduin huutaan että varohan vähän ja hienosti siirtyikin pois edestä ja jätti mulle tilaa väsyttää lohi. Pelasin vain jarrun kanssa. Peukaloa en käyttänyt kertaakaan rullalla. Lohi taisteli ja oli mukava väsytettävä. Lohen syöksyessä vähensin painetta ja lohi ei tullu pintaan resuahmaan. Viimein sain lähelle venettä ja oli helppo poimia kyythiin. Lohi painoi 10,9 kg ja vain 97cm pitkä. Tosi pulska ja suussa Lillin ampiainen. Ahtille iso kiitos lohesta. Uusi ottivaappu pakhiin, muita vaapuja pyynnissä oli kaksi vihreä selkäistä rannapuolen vavoissa ja pari kupari sävyistä viehettä.
Tunnisteet:
. lohensoutu,
lappea,
lohennousu.,
lohi,
luotaus,
taimen,
tornionjoki,
villilohi,
ylläs
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti