Sivut

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kuulumisa joelta.

Juhannus aatto meni töissä ja kotosalla. Oli sen verran kova tuuli puuskissa, että päätin lähteä vasta aamusta joelle ennen työvuoroa. Aamukahvit sai juoda rauhassa pirtissä . Nautin aamun hiljaisuudessa kahvikupin ääressä. Ulkona tuuli oli rauhoittunu yön aikana. Aamupuurot kasuhviin ja suunnitteleen joelle lähtöä. Pakkia katseleen mitä perään. MTO papukaija , jota onneksi sattui olemaan toinen kappele hajonneen tilalle. Uinnin sain säädettyä samanlaiseksi kun hajonneessa. Lisäksi  Lillin ampiainen, Wäylän papukaija, Joonaksen puna-musta ja oranssi kylki. Ajelin  suvannolle kohti kakkoslähtöä. Huomasin kalakaverin olevan lähellä lähtöpaikkaa, joten en viitsinyt mennä häiritseen hänen soutua. Aloittamalla lähtöpaikalta kalastusta, joten tipuin hieman alemmaksi. Pistin vieheet vetheen. Soudin tovin vain ruotsin rantaa ja käväsin moran päällä mukan kun oli tilaa ja sieltä takasin karikolle, josta sitten pysty soutua kohti lehmikiveä. Keskivapa suijui ja räikkä alkoi huutaa välittömästi. Soudin hetken lujaa ja sitten ankkuri pohjaan. Huomasin lohen uihneen kaus, joten oli helppo siivota muut pois. Lohi vapa suijui tasasesti ja räikkä urisi pikku hiljaa. Elkheet ison lohen. Näin lohen eka kerra totesin arveluni oikeaksi. Lähdin kellumaan ja alkoi lohen väsytys. Sain lohen käyhmään 15m venheestä, mutta en lähemmäs. Lehmikivi läheni oli pakko souttaa ja väistää lehmikivi. Soudin rannan puolelle , koska ajattelin ottavani lohen ylös kustonojan suussa. Totesin tehtävän mahdottomaksi ennen ojan suuta, joten uudestaan aihroin ja takasin selälle southaan. Yhellä kädellä soutua ja toisella hoitaa vapaa ettei lohi saa löysää. Kuston nivassa aloima saahmaan kyytiä lohen kanssa alavirthaa. Pumppasin lohta  kohti venettä , mutta ei halunnu tulla milhään. Vasta pikku korvan jälkheen sain lähelle venettä,jossa ongelmitta sain kyythiin pirteän lohen äkkiä papitus  ja lohi heitti sätkimästä. Lohi oli mahtava taistelija. Ajelin koti ranthaa, jossa siivosin venheen ja sitten lomhaan puntarille, Kojamo oli 114cm pitkä ja painoi verestettynä 15,04. Lohi puri uutta MTO papukaijaa. Huippu väritys. Kiitos Ahdille. Työkaveritkin pääsee maistaan lohta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti