Sivut

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kuulumisia joelta

Heräsin aamusta kaheksan aikhoihin . Kävin pistään kahvin tippuun ja takasin vielä köllöttelheen. Kohta kahvi oli tippunu ja aamukahvin juonthiin. Avoimesta ikkunasta tuntui aika raitis ilma. Lämpömittarin oli keriny aurinko lämmittämhään, mutta ulkosallako kävin niin tuntui tosi viileältä aamulta. Yö ollut varhmaan kylmä. Joelle alkoi tehdä mieli. Siinä toivossa että vesiki olis hieman jäähtyny. Aamu askareita siinä touhutessa kello kerkis lähelle kymmentä ennenkuin joelle lähin. Aurinko lämmitti jo mukavasti. Ajelin karhvoon, koska Ahti oli suopeana eilen siellä. Pönkän alla ruotsin rannalla oli tuttu pari valjakko lohestamassa. Ite aloitin soudun pönkän suomen päästä. Sain vieheet vetheen ja lähin southaan penkan reunaa. Morjestin ruotsin soutajia ja siinä pikku hiljaa valuin alaspäin. Havaitsin tutulla parivaljakolla säpinää veneessä ja airot kävi tosi tiuhaan. Huomasin että lohi heillä kiinni, jonka he myös saivat hetken päästä veneeseen. Odotukset itselläki kasvoivat kun näkee että naapuri vene sai lohen.  Tällä virtauksella soutuni ei kestäny pitkään. Nostin punasen karin kuopan jälkheen vieheet ylös ja takasin pönkän päähän. Parivaljakko otti vielä toisen laskun laikhoon samalla kun ite laskin toisen kerran punaselle karille. Lohet ei häirinneet soutuani, joten päätin vielä käydä Laikon puolella parivaljakon poistuessa kohti hietasen koskea. Nousin laikon yläpuolelle. Pistin vieheet vetheen ja aloin soutehleen. Oli nautinto soutaa ruotsin puolta parin suomen laskun jälkheen, jossa saa soutaa ahkerasti koko ajan. Pönkkä mukavasti rauhoittaa virtaa Ruotsissa. Soutelin ja nautiskelin hienosta kelistä. Kattelin vapoja kuinka vaaput uivat. Huomasin kuinka vasemman lyhyen vavan siima roikku yks kaks pussilla. Merkki että nyt kapula lohella suussa ja se ui venettä kohti. Aloin southaan rivakasti karkhuun. Samassa viereinen vapa suijahti kaksi kertaa ja sen jälkeen alkoi räikkä laulaa. Ankkuri pohjaan ja muita kelaamaan pois. Vene pysähtyi leppoisaan virtaan hyvin ja lohi oli rauhassa alavirrassa. Viimistä tyhjää olin kelaamassa pois niin alkoi kala myös mesuahmaan. Siimaa karkasi kelalta kalan tehdessä muutamia syöksyjä alavirtaan. Nousi seisoon ja lähdin kellumaan kohti kalaa. Kohta näinkin lohen sukeltelevan veneeni vieressä. Annoin lohen uida rauhassa. Huomasin peräkoukun olevan pikkusen kiinni suupielestä, joten en alkanut isommin komentelehmaan. Hetken päästä kuitenkin sain lohen koukattua veneeseen. Lohi 7,2kg kävi ensin purasheen Joonasvaappua , jonka jälkheen tartutti itsensä Wäylävaappuun. Näin ainakin uskon, ettei olleet kaksi eri kalaa. Kiitos Ahdille Lohesta, jonka pistin fileeksi ja paketoin vanhalle työkaverille, joka oli edellisenä päivänä kysellyt lohta. Veden lämpötola oli 16 astetta. Isommin ei ollut jähtyny vaikka viileä yö. Some kanavilta kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti