Lämpimät kelit jatkuu jokivarressa .Poikkeuksena tiistai vastanen yö ja aamu kun satoi vettä. Panostanu itekki aamu southuihin, koska vesi hieman viileämpi aamusin. Tiistai aamu yöstä heräsin siihen kun tuli vettä maahan asti. Kattelin kelloa ja äkkkiä täkkiä korville . Vielä kerkiää nukkumaan tunnin ennenkuin kello herättää. Lapset kouhluun ja ite joelle . Sade oli juuri lakannut, mutta keli oli pilvessä. Usvasta joella ei tietoakhaan sateisen yön jäljiltä. Pistin venheen vesille ja hurhautin moturilla toiselle puolen jokea ja pistin venheen ankkuriin. Samalla kun laittelin vapoja pyynthiin olin kalakaverin kanssa puhelimessa ja jutelthiin kuulumisia. Kerroin että aamusoudut olleet antoisia joella. Siinä lopetelthiin ja kaveri sanoi et "soita sitten minkäläinen lohi tuli". Totesin että katothaan jos ahti on suopeana. Siinä soutelin lepoposessa virrassa saunankorva. Sai ihan rauhassa soutaa lähettyvillä ei näkyny muita venheitä. Yks kaks keskivapa suijui. Aloin soutaa iteä ylöskäsin peilissä. Vapa suijui lisää ja alkoi kuulua tasainen räikän pärinä. Elkheistä näki että lohella selvästi massaa. Vene ankkurissa kelasin muut pois ja lohi vapa väsytys putkeen. Lohi oli ihan rauhassa sen aikaa kun keräsin muita pois. Sain muut pois ja aloin vetämään ankkuri narusta alkoi taas räikästä kuulua pärinää. Ankkuri ylös ja hyppäsin soutupaikalle. Soutelin itseni pois kivien yläpuolelta , että saa rauhassa sitten kellua lohen kanssa alavirthaan. Aloin pumppaamaan lohta lähemmäs venettä ja totesin että ihan hyvä kalahan täällä siiman päässä on. Hetken kuluttua näin lohen paksun niska . arvioin että kymppi menee rikki. Koberin kohalla lohi alkoi olla kypsää poimittavaksi. Ensimmäisen kerran kun tuli veneen viehreen. Siima oli hieman pitkällä , mutta yritin koukata lohen kyythiin, koska näin että mahakoukku poskessa kiinni ja peräkuokusta en ollut varma onko kunnolla kiinni. Koukkaus ei sattunu ja lohi jatkoi uintia. Lohi ei tehnyt isompia syöksyjä enhään, mutta ainako oli venheen vieressä kellui pystyssä, joten koukkaaminen on hankalaa. Viimein onneksi lohi kävi hieman kyljellään ja koukkasin kyythiin. Lohi oli venheessä rauhallinen .Peräkoukut oli hyvin suupielessä kiinni , joten "pelko" oli turha. Soitin kaverille että tuomonen 12-13kg välhiin tuli saunankorvasta. Alkoi jo kaveriaki poltella että vieläkö pittää tulla käyhmään soutamassa joella. Tarkemmim kotona punnittua lohi painoi 11,7 kg Marjas puri Wäylän ronkaista.
Tänä aamuna kans saunankorhvaan southaa kun lapset lähti kouhluun. Tehin semmosen täsmä soudun kun joella oli muitaki soutajia. Sainkin pikku kaaparin puraseen Hirvaksen "mustikka", mutta valitettavasti pääsi irti heti tartutus vaihheessa kun soudin rivakammin. Olin sopinut alakaarilta opastuksen koberin rannasta. Kerkisin käyhmään jo yhen mukan rannassa ja luulin että asiakas teki oharit, mutta oli vain hieman myöhässä. Kerkisin lähteen kotia , mutta minut saathin kiinni ja päästiin tekemään tunnin opastus hieman myöhemmin. Soudin asiakkaan kanssa alakarin väylän reunan koska omin nokkineen aikoivat kalastaa alakaria. Asiakas istui selkäni takana joa hoitelin itse vavat, Aurinko kerkis nousta jo korkealle joten saalis odotukset väheni. Siinä rauhassa soutelthiin ja jutelthiin kalastuksesta niin vasen pitkä vapa suijui , mutta oikeni samalla. En kerinny edes airoista vethään vastaan, joku kävi hiplaamassa jo toisen kerran "mustikkaa"Auringon paisteessa. Tässä häätyy käyä joku päivä ajelemassa jaapakosken niska jos löytäsin alkukesästä kiveen jänneen Hirvaksen pitemmän mallin mustikan , Joka toimi viime elokuussa hyvin. Tarkkaan kyllä tiän missä kivessä kiinni, jos ei ole kesän aikana löysänny.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Kuulumisia joelta
Tunnisteet:
. lohensoutu,
kalastus,
kolari,
lappea,
lohennousu.,
lohi,
luotaus,
taimen,
tornionjoki,
villilohi,
ylläs
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti