Sivut

tiistai 30. elokuuta 2016

Kuulumisia joelta

Tässä ei ole päässyt kirjoittaan blogia, koska viime viikolla tielaidan niittäjä katkasi minun netti kaapelin. Soittelin soneralle ja tehin vika ilmoituksen. Seuraavana aamuna soittelivat takasin ja sanoivat että eivät korjaa enään kupari linjaan vaan mulle tullee langaton netti kotia. Mie sanoin että ok kunhan toimiii ainaki nopeammin kun entinen yhteys. Lupas mulle että on nopeampi. Tänhään sain modeemin ja nyt ootellaan että tulee vielä ulkoinen antenni niin saadaan varmistettua netin toimivuus. Antaa ihan hyviä nopeus lukuja jo nyt ,mutta on ailahtelua nopeudessa.
Viime viikko alkoi Maanantai iltana soudulle sukulais miehen kanssa. Joelle menthiin kun oli päätetty, vaikka vettä tuli aika rankasti. Kerithiin soutaa reilu kolme tiimaa, mutta sitten tuli niin pimeä että ranthaan oli ajettava. Suvannolta tehtiin lasku alakarille asti, mutta ei tapahtumia.
Tiistai meni töissä ja törmillä vettä satoi tosi ranksti koko päivän. Vesi alkoi nousta joessa vauhdilla.
Keskiviikkona lasten lähettyä kouhluun. Päätin käydä pikaisella soudulla kosken niskalla ennen töihin menoa. Hurhautin koneella melkein telkän pöntölle asti. Vene ankkurissa pistin vieheet pyynthiin . Ankkuri ylös ja  aloin southaan kohti jaapakoskea. Telkän pöntön jälkheen keskivapa suijui tutussa paikkaa. Soutelin hetken jotta lohi menee kauemmas. Ankkuri pysähty hyvin ja lohivapa oli koko ajan luokilla kun kelasin muita pois. Saatuani muut pois pistin kala vavan väsytys putkeen ja soudin porttisen ojan suuhun parkhiin. Siinä sitten alkoi kalan väsytys. Hetken päästä huomasin pirteän lohen muljuavan lähellä venettä. Siinä rannassa seisoin venheessä ja lohi tukki ittensä minun ja rannan välhiin. Koki tietenkin että ruohikossa ja venheen varjossa hyvä olla. Porttisen oja puski valkosta vaahtoa jokheen, etten meinannu nähä lohta vaahdon seassa. Sain melko pian lohen 6,4kg koukattua kyythiin. Pappia niskaan ja lohi heitti sätkimästä. Lohella suussa Joonas vaappu. Siinä se köllötteli venheen pohjalla otin lohesta kuvia. Siinä käännellessä lohta niin huomasin että toisessa kyljessä oli jotain sieni kasvua (ihottumaa) Ensin kokeilin veittelä ravata pois , mutta totesin että kyllä se lohessa on kiinni. Eihän se mukava ole saaha tuomosta lohta, mutta hyvä saaja joesta pois viottunu lohi. Lohi oli tosi hyvässä kunnossa ja suhteellisen kirkas ajankohtaan nähden.
Torstai-iltana töiden jälkheen suuntasin kakkoslähtöön.Joella ei tarvinu kauan soutaa kun piti puhistaa roskat. Vesi noussu maanataista 80cm. Laskeskelin ruotsin rantaa lehmikivelle. Hiljaista oli kakkos poolissa, joten päätin soutaa vielä kolmos poolin lopun. Virta osion laskeskelin joutusasti. Ennen telkän pöntöä pistin veneen ankkuriin ja puhistin vaaput. Soutelin karin selkäpuolen. Lyhyttä sitsakkia kohti koskenniskaan. Ennen Porttisen ojaa  keskivapa suijui rauhallisesti tosi luokille. Vedin äkkiä airoista, mutta kala ei tartuttanut itseä edellisen päivän ottikapuhlaan. Palasin viellä kerran selälle niin silloin suijui oikea pitkä vapa ja räikkä alkoi laulaa. Mie souin hetken kovaa samalla kääntäen venettä rannemmas. Tipiutin ankkurin ja aloin keräähmään muita pois. Siinä muita kelatessa ankkuri välillä löysäsi pohjasta ja tarttui taas. Kala siima löystyi välillä ja kun ankkuri taas tarttui räikkä pärähti. Viimistä tyhjää ottaessani pois kala teki pieniä pyrähdyksiä lähellä pintaa. Yhtä-äkkiä oli pelottavan hiljaista. Katoin kala vapaa ja näytti pahalta. Otin vavan käteen ja totesin jäähneen kalan kanssa toiseksi. Kelasin wäylä vaapun veneeseen niin kala oli sotkenut siiman peräkoukkuihin , joten luustavasti sain siima avustuksella itsensä irti vaapusta. Ilta alkoi hämärtyä, joten ajelin nukkuhmaan.
Perjantaina lapset lähti kouhluun . Ite siinä vielä tyhjensin tunnin kahvipannua. Oottelin että keliki vähän lämpeää yön jäljiltä. Vesi noussut taas 30cm lisää. Ajelin roskaamisen takia suoraan telkän pöntön yläpuolellle. Pistin vieheet vetheen ja samalla praatasin puhelimessa kalakaverin kanssa. Lähin siinä southaan ja toivoin että kun vaaput pysyis puhtaana. Virtaus alkoi olla kova jo niskalla ettei siinä kauoa menny kun olthiin porttisen ojan suussa. Silloin vasen pitkä vapa suijui. Soutelin rivakasti suuntana ranta. Räikkä huusi tasasesti ja siimaa katos kelalta. Kala oli aika kaukana ennen kuin sain ankkuri ylös ja lähdin kelluhmaan kalaa vastaan. Kohta näin lohen muljuamassa pinnassa. Katoin ettei ole iso mutta käyttää kosken niskalla virtausta hyväksi. Pakko oli hieman komentaa että kelluma kivien samalta puolen. Pistin vavan väsytys putkeen ja souin järämän päällä olehvaan ranta kosteeseen. Päätin että siihen se lohi on saatava, ettei kestä enhään virthaan päästää. Onneksi se lohiki oli jo väsyksissä ja sain kosteessa koukattua lohen 7,5kg kyythiin. Lohi puri pientä MTO vaappua.
Lauantaina ajelin töiden jälkheen kakkos lähtöön, mutta siellä oli pari venekuntaa  rannassa ottamassa vuoroa. Käänsin venheen kohti kolmos poolia. Sielläki näytti olevan muutamia veneitä, mutta ruotisn puolella oli hyvin tilaa. Laskin virta osion pikaisesti ja vaappujen puhistus ennen telkän pönttöä. Virtaus aika voimakas jo alakarilla veden noustessa kokoajan. Soudin ojan suuhun asti, jossa vasen väli vapa suijui ja räikä pärisi. Huomasin melko pian että kaapari siellä resuaa. Soutelin rantaan ja väsytin kaaparin heinikkoon ja otin MTO vaapun irti suupielestä. Pieni MTO vaappu näyttää toimivan. Kolmella eri värityksellä tullut lohi.
Sunnutai meni töissä
Tänhään sitten heti startista  lähin joelle. Tyttö lähti mukhaan. Siellä se minun selän takana näpytteli puhelinta ja välillä praatas isän kanssa. Vesi on laskenut perjantain  huipusta 40cm. Alakarille suuntasin kun näky olevan ihan tyhjä soutajista. Koskenniskaltaki oli jo siivottu venheet pois sunnuntaina. Soutelin selänpuolta pystysoutua. Karin päällä pyörittelin venettä. Silloin vasen lyhyt vapa suijui ja räikkä lauloi. Tuumasin tytölle että son kuule kala meillä kiinni. Vene ankkuhriin ja othaan muita pois. Kala oli hissukseen minun kerätessä muita pois. Viimein ankkuri ylös ja kelluhmaan kalan kanssa. Lohi hyppäsi pinnassa ja huomasin että kaapari siellä mesuaa. Sanoin tytölle että tämä CR lohi, koska ei keritty kun 15min soutaa ja ilta vielä nuori. Kaapari puri uuden mallista Joonaksen peltiä, joka lenkuttaa tosi mukavasti. Sain vedessä poistettua koukun lohen leuasta, joka lähti innokkaana uihmaan. Laskima vielä tytön kanssa toisen lyhyen laskun, mutta ei ollut tapahtumia. Ajelin koti ranthaan jotta tyttö pääsee jo kotia lämmittelehmään kun ilta viileni auringon laskiessa. Ite lähin vielä laskun tekheen kosskenniskalle. Nyt päätin käydä kokeihleen onko väylän reunassa lohi liikkeellä. Seurasin penkan reunaa kohti Jaapakoskea, mutta hiljasta oli yhtä iso harjusta lukuunottamatta. Vieheet koskenniskalla ylös ja moturi käynthiin vielä yksi lasku ruotsin rannan tuntumassa. Nyt soudin lyhyttä sitsakkia rannan läheisyydessä karilla. Silloin vasen väli vapa suijui ja siimaa karkasi kelalta räikän samallla soidessa. No nyt on vähän parempi kala. Vene ankkuhriin ja muut pois vedestä. Sen jälkheen lähin keluhmaan kohti kalaa. Kohta lohi oliki lähellä venettä ja teki syöksyjä pois käsin veneen nähdessä. Katoin että noin 8kg lohihan se siellä taistelee, jotta pääsis joonas vaapusta irti. Soutelin lähemäs rantaa ja aloin väsyttähmään lohta ranthaan. Ainako lohi tuli vähänki lähemmäs venettä se otti spurtin. Viimein siinä lohen spurtatessa joonas vaappu (puna-musta-kupari hopeilla raidoilla) irtosi suupielestä ja lohi jatkoi matkaa. Nostin lohelle hattua ja pistin vavat järjestykseen ja ajoin kotia. Kiitoksia Ahdille hienosta viikosta. Keli oli taas haasteellinen tulvan vuoksi, mutta sehän son tämän lajin suola kun joutuu pähkäilehmään muuttuvia tekijöitä. Huominen ja keskiviikko töissä, mutta tarkoitus käydä aamu- ja iltasoudut tekheen. Some kanavilla kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti